Palvelusetelit ja kuntatalous

Maanantai 6.2.2012 klo 9:21

On ollut ilahduttavaa, että keskustelu kunnallisten palvelujen tuottamisesta on virinnyt mediassa. Kyse on merkittävästä asiasta ja siksi keskustelun soisi jatkuvan ja laajenevan. Kuntalaisilla on oikeus tietää päättäjien tekemisistä. Tästä syystä 12.12. kirjoituksessani (Ksml) kerroin valtuuston äänestyspäätöksistä tarkemmin kuin mitä kaupunki virallisessa tiedotuksessaan tekee. Viittasin jutussa myös kd-ryhmän käyttäytymiseen palveluseteliasiassa. He eivät kuitenkaan ole nähneet tarpeelliseksi perustella julkisuudessa kantaansa.

Sen sijaan kokoomuksen linjaa selvittää Marjo Tossavainen (kok), joka kertoo( Ksml 7.1.2012) palveluseteleiden tarkoituksena olevan kuntatalouden tervehdyttämisen. En muista valtuustossa kenenkään ihan näin hurjaa väitettä esittäneen. Siis että palveluseteleitä lisäämällä saisimme kaupungin talouden kuntoon? Valinnanvapauteen setelin puoltajat ovat pääasiassa vedonneet. Tossavaisen väite ”Kun kuntalaiset ottavat enemmän vastuuta terveydenhuollon kustannuksista, rahaa säästyy omaan palvelutuotantoon ja näin setelit edistävät kuntalaisten yhtäläisiä mahdollisuuksia hoitoon” on uskomaton. Onko kyse naiviudesta vai tietämättömyydestä siitä, miten kaupungin budjetissa rahat pyörivät? Kun rahaa laitetaan palveluseteleihin, rahat ovat suoraan pois omasta toiminnasta. Ei ole mitään eri rahaa, joka sitten käytettäisiin omien palvelujen kehittämiseen. Ja kuten mm. hammashoidon osalta olemme saaneet kuulla, setelitoiminta on n. 15 % kalliimpaa kuin oma toiminta. Mistä silloin säästyy rahaa omaan toimintaan käytettäväksi?

Aiheesta käydyssä nettikeskustelussa on aivan oikein viitattu siihen, että ihmiset maksavat jo veroissaan näistä palveluista. Seteleiden lisäomavastuiden muodossa tapahtuva rahastaminen ei ole oikeudenmukaista. Kun jonossa pääsee etenemään oman varallisuuden avulla, kyse on eriarvoisuudesta, jonka kasvattaminen ei mielestäni ole meidän päättäjien tehtävä.

Saamissani viesteissä ihmiset kertovat mm. byrokraattisuudesta, mitä setelitoimintaan liittyy. Ihmisen on itse mahdotonta selvittää, mitä esim. hänen hammashoitonsa tulee palvelusetelin avulla maksamaan. Pienituloinen ei uskalla ottaa riskiä vaan jää sitten jonoon. Tossavainen oli ymmärtänyt minun näin väittävän, että julkisen puolen hoito ei olisi laadukasta. Sitä mieltä en missään tapauksessa ole. Totean vain, että köyhät joutuvat jäämään jonoon. Kun hoitoon ei pääse ajoissa, yleensä kustannukset kasvavat – niin yksilölle kuin yhteiskunnalle.

Käsittämätöntä logiikkaa on myös Tossavaisen väitteessä, jonka mukaan julkinen sektori ei olisi tuottavaa, koska se ei harrasta vientiä. Yksityiset yritykset ovat tästä syystä hänen mukaansa tuottavia. Ihmettelen, miten yksityinen hoivayritys tämän logiikan mukaan olisi sitten kuitenkin tuottava? Julkisen sektorin tehokkuutta ei Tossavaisen mukaan valvo kukaan. Uskomaton väite tämäkin tarkastuslautakunnan varajäsenenä toimineelta Tossavaiselta. Budjettikirjan sivuilta on luettavissa kuinka tuottavuusohjelmatyö jatkuu osana palvelualueiden toiminta- ja talousohjausta. Arvelen, että kaupungin työntekijät eivät ole voineet välttyä törmäämästä jatkuviin vaatimuksiin työn tehostamisesta.

Toisen keskustelun paikka sitten olisikin, miten ja miksi vaikkapa sosiaali- ja terveydenhuollossa ja opetuksessa pitäisi ihmisten hoitamisen ja kasvattamisen sijasta pyrkiä ulkoa omaksuttuihin tuotantotapoihin, joissa tehokkuuden mittarina on ”enemmän ja halvemmalla”. Kukin tykönään voi miettiä, mitä seurauksia tällaisesta kehityssuunnasta yhteiskunnassamme on jo nähtävillä.

Rehellinen vasemmistolainen vaihtoehto

Tiistai 27.9.2011 klo 22:30 - Riitta Tynjä

Päätöksiä tehdään pienessä piirissä, kansalaisia kuulematta ja vaihtoehdot sivuuttaen. Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Ihmisten hyvinvointi uhrataan pörssipelin ja ahneen voitotavoittelun alttarille.

Suuren rahan ehdoilla ja oikeiston johdolla tehtävälle politiikalle tarvitaan rehellinen vasemmistolainen vaihtoehto.

Suomen kommunistinen puolue kerää allekirjoituksia, jotta SKP merkitään uudelleen puoluerekisteriin. Kannattajakortin voi allekirjoittaa jokainen äänioikeutettu Suomen kansalainen.

Allekirjottamalla kortin tuet sitä, että uudistunut kommunistinen puolue voi tarjota radikaalin vasemmistolaisen vaihtoehdon nykyiselle politiikalle. Allekirjoitus ei edellytä sitoutumista puolueeseen.

Demokratia tarvitsee vaihtoehtoja - tue SKP:n palauttamista puoluerekisteriin!

Jyväskylän palvelusetelipäätös perustui virheellisiin laskelmiin

Torstai 14.4.2011 klo 19:28

Jyväskylässä on tänä vuonna päätetty lisätä palveluseteleiden käyttöä useissa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa. Yhtenä perusteluna on esitetty kaupungin työntekijän kalliimpaa tuntikustannusta yksityiseen palveluntuottajaan verrattuna. Kaupungin työntekijät, kuntalaiset ja useat päättäjät ovat kyseenalaistaneet kotihoidon laskelmat ja vaatineet niiden julkista avaamista. Tämän johdosta esitin asiaa koskevan valtuustokysymyksen, johon 11.4. vastasi apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen.

Vastauksessaan Utriainen totesi, että palvelusetelien kohdalla ”on haluttu vaihtoehtoisia tuotantomuotoja, ei niinkään keskitytty hintaan”. Hänen mukaansa kunnallisen puolen ja yksityisen palvelun vertailukelpoisuus on vaikeaa, koska ”ei voida tarkkaan tietää, miten yksityinen puoli voi tuottaa palvelun halvemmin”. Kuitenkin päätöksenteossa ratkaisevana kriteerinä on ollut juuri palvelujen hinta. Utriainen arveli, että kuntapuolella on enemmän sairauspoissaoloja, asiakasasioiden kirjaamista ja logistisia kustannuksia. Hän arveli myös työntekijöiden ikärakenteen poikkeavan toisistaan yksityisen puolen eduksi. Kustannuksista noin 90 prosenttia on henkilöstömenoja.

Utriaisen esittelemistä laskelmista kävi ilmi olennaisin seikka, jolla oman työntekijän tuntikustannus on saatu korkeaksi – viimeisimpien laskelmien mukaan se on jopa 63.78 euroa. Kustannuksia ei ole jaettu kokonaistyöajalla kuten olisi tietenkin pitänyt tehdä. Utriaisen laskelmissa käytetään työaikana vain sitä aikaa, jonka työntekijä konkreettisesti on asiakkaan kotona. Mutta kun työntekijän pitää esimerkiksi raportoida ja tietysti kulkea asiakkaan luota toisen luo, näitä ei tässä mallissa lasketa työajaksi lainkaan. Kokonaistyöajasta vähennetään myös ansaitut lomat ja puhutaan ns. teoreettisesta vuosityöajasta, josta sitten vain noin puoleen kohdistetaan kaikki kustannukset. Tämä on ennenkuulumatonta ja selkeän tarkoitushakuista.

Kun kokonaiskustannukset jaetaan koko työajalla, kuten kuuluisi, tuntikustannukseksi saadaan hieman yli 20 euroa. Tällä summalla kaupungin oman työntekijän työpanos on selkeästi taloudellisesti edullisempi kuin yksityisen. Tehty päätös palveluseteleistä perustuu virheellisiin kustannuslaskelmiin.

Eri yhteyksissä poliitikot ovat todenneet virkamiesten tekevän laskelmia virkavastuulla, joihin päättäjien on voitava luottaa. Kuka tässä kantaa vastuun?

Riitta Tynjä

kaupunginvaltuutettu, komm.

Ansiotuloverotuksen kiristämisestä

Torstai 7.4.2011 klo 19:37 - Riitta Tynjä

YLE Keski-Suomen ja Keskisuomalaisen suuressa vaalipaneelissa (2.4.) yhtenä keskusteluaiheena oli verotus. Pääomatulojen verotusta olivat valmiita kiristämään kaikki panelistit, mutta ansiotulojen kiristämisen kannalla ei lisäkseni ollut ketään muiden puolueiden edustajista. Olin tästä hieman yllättynyt, koska myös muun vasemmiston piirissä on vaadittu suurituloisten verotuksen kiristämistä, eikä kyse ole ollut tällöin vain pääomatuloista. Ei kai nyt vain ollut kyse yleisön kosiskelusta?

Omaa kantaani en paneelissa päässyt perustelemaan ja siksi haluan tuoda esiin muutaman mielestäni olennaisen verotukseen liittyvän asian.

Suomessa verotus ei ole oikeudenmukaista. Eniten veroja suhteessa tuloihinsa maksavat työttömät ja sosiaaliturvan varassa elävät. Vähimmällä pääsevät suurten pääomatulojen saajat. Porvarihallitus on keventänyt verotusta eri tavoin lähes yhdeksällä miljardilla eurolla. Ne ovat suosineet suurituloisia ja suuryhtiöitä. Samalla ne ovat heikentäneet julkisten palvelujen ja sosiaaliturvan rahoitusta.

Suurituloisten verotusta on kevennetty viimeisen 20 vuoden aikana usealla eri tavalla. Ahon hallituksen aikana vuonna 1993 siirryttiin pääomatulojen tasaverotukseen. Toinen merkittävä muutos on ollut valtion ansiotuloverotuksen jatkuva keventäminen, joka alkoi jo Lipposen hallituksen aikana vuonna 1996. Suurimman suhteellisen hyödyn valtion tuloverotuksen keventämisestä ovat saaneet kaikkein suurituloisimmat. Tätä olen valmis kiristämään. Sen sijaan pienituloisten ansiotuloverotusta on osin jopa kevennettävä.

Oikeudenmukaisuuden ja kansalaisten tasa-arvon kannalta on tärkeää, että verot perustuvat veronmaksukykyyn. Kaikki tulot on laskettava yhteen ja verotettava progressiivisesti. Myös kunnallisvero tulee muuttaa progressiiviseksi. Verotettavan tulon alaraja tulee korottaa 1100 euroon kuukaudessa korottamalla kunnallisveron perusvähennystä. Valtion tuloveron ja kunnallisveron asteikot on laadittava niin, että keskimääräistä palkkatuloa suurempien tulojen verotus kiristyy nykyisestä ja sitä pienempien tulojen verotus kevenee. Verotuksella voidaan näin myös tasoittaa kasvaneita tuloeroja.

Riitta Tynjä
kansanedustajaehdokas, SKP
Jyväskylä

Pois köyhyydestä!

Keskiviikko 23.2.2011 klo 18:53 - Riitta Tynjä

Työmarkkinatuki, asumistuki ja toimeentulotuki tulonaan oleva, yksinasuva pitkäaikaistyötön. - Siinä sosiaalitoimistojen tyypillisin toimeentulotukiasiakas tämän päivän Suomessa. On ollut jo pitkään. Kelan ja soppalan lisäksi leipäjono ja seurakunnan diakoniatyö ovat hänelle myös tuttuja paikkoja. Kun vuosia, jopa vuosikymmeniä joutuu elämään epäinhimillisen pienillä tuloilla, se näkyy kaikessa. Ei ole varaa nettiin, tv.lupaan, ei harrastuksiin, ei rahaa matkustaa vaikkapa iäkkään äidin luokse kotiseudulle. Vaatteet ja kodintarvikkeet hankitaan kirpparilta, mutta aina ei sieltä löydy sopivaa. Jos vaikka kahvi, shampoo ja hammastahna loppuvat samaan aikaan, ei sillä viikolla syödä kuin puuroa. Saatikka silloin, kun on maksettu vähänkin isompi puhelinlasku. - Kokeilkoot päättäjät elää 419 eurolla kuukauden! Voisi tulla äitiä ikävä.

Moni turhautuu, kun pitää köyhyytensä vielä todistaa kuukausittain soppalassa. Eikö se riitä, että Kelalla näkyvät pienet tulot, jotka oikeuttavat vielä pieneen summaan toimeentulotukea kunnalta? Miksi pitää olla niin byrokraattista ja työlästä näiden murusten kerääminen eri tahoilta? Työllistäähän se tietysti virkailijoita, mutta mielekkäämpää tekemistä heilläkin voisi olla. Moni siellä luukulla näin sanookin.

Ja kuinka moni ei jaksa näiden eri luukkujen väliä ravata; työkkäri, kela, sossu, leipäjono. Moni uupuu välille ja asiat menevät entisestään solmuun. Sellainen ei loppupelissä tule kenelläkään halvaksi – ei edes yhteiskunnalle, joka luulee säästävänsä sillä, että avun hakeminen on tehty niin hankalaksi. Ja sillä, että annettava apu on täysin riittämätöntä.

Luulisi tyhmimmänkin tajuavan, että kun jokainen saisi riittävän perusturvan yhdestä paikasta, se loisi ihmisarvoisen elämän puitteet. Ei menisi kaikki aika ja voimat sen miettimiseen, miten seuraavasta päivästä selviää. Onko rahaa mennä lääkäriin tai kenties kampaajalle. Voisi ostaa vaikkapa hieman kalliimpaa luomuruokaa eikä vain sitä halvinta lenkkiä, mitä viime vuodet on tullut syötyä. Ihan sitä työtönkin voisi selkä suorana kulkea muiden joukossa. Alistetusta ja lannistetusta alkaisi löytyä voimavaroja vaikka mihin.
Sitä moni päättäjä taitaakin pelätä. On parempi pitää köyhät nöyrinä ja kepittää vielä karensseilla ja toimeentulotuen perusosan leikkauksilla. Siis tuosta 419 eurosta vielä 20 % tai jopa 40 % pois ja elä sillä!
SKP:ssä on nähty, että tällainen peli ei vetele. Rahaa yhteiskunnassa riittää. On poliittinen valinta, laitetaanko se aseisiin vain perusturvan nostamiseen. SKP:n aloite 900 euron perusturvasta on poliittinen valinta köyhyyden kitkemiseksi ja inhimillisen elämän edellytysten luomiseksi nykyisen eriarvoisuuden kasvun sijasta. Sellainen tulee todella tarpeeseen.

Riitalla keittää

Keskiviikko 2.2.2011 klo 12:52 - Riitta Tynjä

Mummon kalakeitto (noin neljälle)

400 grammaa kalaa
pari porkkanaa
10 cm pätkä purjosipulia
6-8 keskikokoista perunaa
kasvisliemikuutio
4-5 mustapippuria
laakerinlehti
tilliä
pippurirouhetta
kasvisöljyä ruokalusikallisen verran
ruokakasvismaitoa 2dl purkki

Laita pakastekala sulamaan tunnin verran ennen ruoanlaittoa, että vähän sulaa ja ripottele rouhepippuria ja tilliä päälle.

Laita puolisen litraa vettä ja kasvisliemikuutio ja mausteet kiehumaan. Kuori porkkanat ja leikkaa kuutioiksi ja purjo siivuiksi ja laita liemeen vähän ruokaöljyä, että liemi maustuu kunnolla. Kuori perunat, kuutioi ja laita kylmään veteen. Lue lyhyt artikkeli, mielellään työväenaiheinen – sillä aikaa juurekset antavat liemeen hyvän maun. Kaada perunoista vesi pois ja laita juuresliemeen, anna kiehua noin 10 minuuttia ja sillä aikaa paloittele kala kuutioiksi. Laita kalakuutiot kattilaan ja anna kiehua 10 minuuttia. Kun ainekset ovat kypsiä, laita sekaan ruokakasvispurkillinen ja anna kiehahtaa. Ota sitten kattila liedeltä ja anna tasaantua kymmenisen minuuttia.

Syö tätä papan mummolle tekemää kalakeittoa ruisleivän kera vatsasi täyteen.

Tämän jälkeen on pakko ottaa pienet ruokaperräiset, jonka jälkeen jaksaa entistä innokkaammin lähteä kertomaan kansalaisille SKP:n poliittisista resepteistä (http://www.skp.fi). Niistä itselleni läheisimpiä ovat Perusturva jokaiselle - resepti, Kuntien palvelut pelastettava- resepti sekä Työelämä uusiksi – resepti.

Puutteellisesta perusturvasta johtuviin ongelmiin törmään sosiaaliyöntekijän työssäni päivittäin. Eri tahot esittävät perusturvan nostamista; demarit 100 eurolla, Ei riitä -liike 120 eurolla, Vasemmistoliitto 750 euroon. Nämä ovat esityksiä oikeaan suuntaan, muta ne ovat riittämättömiä. Niiden myötä ei köyhän käytettävissä oleva raha lisäänny yhtään. Käy vain niin kuin takuueläkkeenkin myötä, että ihmisten oikeus esim. toimeentulotukeen loppuu ja heidän on itse maksettava lääkkeensä ym. Rahaa heille ei jää elämiseen yhtään enempää kuin aiemminkaan.

Työ ja siitä saatava riittävä palkka ovat tietysti parasta lääkettä. Mutta kaikille ei ole työtä ja kaikki eivät ole työkykyisiä, osa vasta opiskelee ammattiin. Myös heille on taattava riittävä perusturva.

SKP esittää 900 euron perusturvan takaamista jokaiselle täysi-ikäiselle, joka ei voi muuten saada riittävää toimeentuloa. Tämä tarkoittaa työmarkkinatuen ja työttömyyspäivärahan, pienten eläkkeiden, opintorahan, toimeentulotuen perusosan, kuntoutusrahan sekä alimpien sairaus-, äitiys-, isyys ja vanhempainrahojen tuntuvaa nostamista. Samalla perusturva on sidottava indeksiin, jotta se ei jää jälkeen.

Uudistus koskee Suomen kansalaisten ohella myös täällä vakinaisesti asuvia ulkomaalaisia.

Perusturva tulee saada yhdeltä luukulta ilman tarpeetonta byrokratiaa kokoamalla perustoimeentulo – ja eläkejärjestelmät Kelaan. Samalla tulee suunnata kuntien sosiaalityötä ennalta ehkäisevään ja varhaiseen tukeen. Toimeentulotuessa on lapsilisistä tehtävä ns. etuoikeutettu tulo, joka ei vähennä toimeentulotuen määrää.

Nuorille pelkkää keppiä

Sunnuntai 12.12.2010 klo 15:52 - Riitta Tynjä

Porvarihallitus vei eduskunnassa läpi lain, jolla alle 25-vuotiaiden toimeentulotuen perusosaa voidaan leikata jopa 40 %, ellei nuori hakeudu koulutukseen. Miksi tällainen laki tarvittiin? Kuka saadaan kepin voimalla koulun penkille?

Aikuissosiaalityössä työskentelevänä väitän tuntevani sitä joukkoa, kehen tässä keppi kolahtaa. Asiaa onkin syytä tarkastella lähemmin. Ei riitä väittämät ”Näin saadaan laiskat kuriin” tai ”Kurjia kurjistetaan entisestään”. Ongelmiin on etsittävä kestäviä ratkaisuja.

Yksi ryhmä nuoria, jotka eivät hae yhteishaussa opiskelemaan, ovat ne nuoret, jotka eivät tiedä, mille alalle he haluavat. Kun nuori ei tiedä, mikä hänestä isona tulee, ei kepittäminen sitä hänelle selvitä. Tarvitaan nykyistä paljon mittavampaa resurssointia opinto-ohjaukseen niin peruskoulun päättövaiheessa kuin lukiossakin. Moni nuori perustelee ns. välivuoden pitämistä sillä, että haluaa miettiä, minne suuntautua. Tätähän ei hallitus hyvällä katso. Sen mielestä nuorten on siirryttävä työelämään nykyistä nopeammin. Ja se edellyttää opintoputken yhtäjaksoisuutta esikoulusta lähtien. Tehokkuus ennen kaikkea – sanoo hallitus ja kepittää nuoria.

Osa nuorista sitten kiltisti hakee ja pääsee opiskelemaan vaikkei tiedä, mitä haluaisi. Hakee vain jonnekin. Osa heistä opiskelee opinnot loppuun ja toteaa sitten, että haluaakin jotain muuta. Ja lähtee opiskelemaan sitä omaa alaansa, tekemään toista tutkintoa. Ensimmäinen tutkintokin maksoi yhteiskunnalle jotain, mutta väliäkö tuolla, kun nuori oli kuitenkin silloin koulussa. Kas sitähän hallitus haluaa.

Osa opiskelijoista toteaa kesken opintojen, että ”ei ole minun juttuni” ja keskeyttää opinnot. Opiskelupaikan hukkaan meno ei ole yhteiskunnalle halpaa lystiä. Eikö siksi olisi erityisen tärkeää paneutua nuorten ohjaukseen ja lisätä resursseja koulussa? Sen sijaan, että koulusta jo lähteneitä täysi-ikäisiä nuoria paimennetaan keppikonstein. Toimeentulotuen perusosan leikkaushan pääsääntöisesti koskettaa 18 vuotta täyttäneitä, jotka voivat hakea toimeentulotukea itsenäisesti.

On myös niitä nuoria, jotka kyllä tietävät, mikä heistä tulee isona, mutta jotka ovat kuka mistäkin syystä saaneet peruskoulussa tarpeekseen perinteisestä kouluopetuksesta. Heitä ei saa kepin voimallakaan hakemaan takaisin pulpettisulkeisten pariin. Toisen asteen opintojen sisältöjä ja tapoja on syytä kehittää ja vaihtoehtoisia opiskelumuotoja tuoda esiin. Oppisopimuskoulutus on nykypäivänä pääsääntöisesti aikuisten ammatinvaihtajien käytössä. Moni nuori haaveilee turhaan oppisopimuspaikasta. Erilaisista työpajoista yms. on hyviä kokemuksia, mutta sellaisia on auttamatta liian vähän. Ja eihän työpajassa työskentelevä nuori ole hakenut koulutukseen. Joten keppiä siis hänellekin!

Koulujen opinto-ohjaukseen yms. satsaamisen lisäksi tarvitaan myös paljon muita keinoja. Jotta nuori pääsee kokeilemaan eri aloja ja ammatteja, pitää olla sekä työ- että työharjoittelupaikkoja. Esim. nuorten kesätyömahdollisuuksiin tulee panostaa reilusti. Ja työharjoittelupaikoissa nuorten pitää päästä tekemään muutakin kuin kahvinkeittoa ja roskien tyhjentämistä.

Sitten on vielä joukko nuoria, joiden elämä on mielenterveys, - päihde tms. ongelmien takia sellaisessa kaaoksessa, että pakkohaku koulutukseen tuntuu täysin epäeettiseltä toiminnalta. Lain kannattajat heittävätkin tässä kohtaa vastuun sosiaalitoimen työntekijöille, jotka voivat harkita, miten toimia. Tämähän ei ole ainoa asia, missä taloudellisissa vaikeuksissa olevien kuntien sosiaalityöntekijät pannaan puun ja kuoren väliin. Ja meitäkin on moneksi. Sen olen käydyssä keskustelussa tullut huomaamaan. Ikävä kyllä.

Näiden nuorten tulevaisuutta ei kepillä korjata. Sen sijaan tarvittaisiin ehdottomasti enemmän resurssointia niin nuorten kuin aikuisten mielenterveys – ja päihdepalveluihin. Kun nuori motivoituu hoitoon, on kovin turhauttavaa kertoa, että ”olet nyt hoitojonossa ja ehkä pääset puolen vuoden kuluttua hoitoon”. Kun nuorten parissa työskenteleviltä työntekijöiltä monesti puuttuvat kunnon työvälineet (esim. hoitopaikat), niin nyt vietäs se viimeinenkin – edes jonkinmoisen perusturvan tarjoamismahdollisuus.

Monen nuoren tilanne saattaa näyttäytyä ulkoisesti hyvältä; ei ole selkeää päihde- tai mielenterveysongelmaa. Työntekijäkin saattaa alkaa pitää nuorta vain laiskana, kun tämä ei hae opiskelemaan tai löydä harjoittelupaikkaa. Vasta useiden tapaamisten jälkeen saattaa nousta esiin esim. oppimisvaikeudet, heikkolahjaisuus, ADHD, koulukiusaaminen ja sen jälkeensä jättämät traumat. Ei näihin keppi auta.

No, montako ”puhtaasti laiskaa” nuorta jäi jäljelle? Heitähän tämän lain avulla oli tarkoitus kepittää opintielle. Muiden kohdalla kehotetaan sosiaalitoimessa käyttämään harkintaa. Olisiko ennen lain laatimista kannattanut tehdä kysely kuntien sosiaalityöntekijöille kuinka monta laiskuria kelläkin on asiakkaana? Ei olisi tullut kärpäsestä härkästä ja turha lainsäädäntötyö olisi jäänyt tekemättä. Tekopyhältä tuntuu, kun lain hyväksymisen jälkeen hallituspuolueiden riveistä toivotaan, että nyt seurattaisiin tarkkaan, ettei kohtuuttomia tilanteita synny. Siis kuka seuraa? Nämä nuoret tuskin tekevät valituksia perusosan leikkaamisesta tai osaavat ottaa yhteyttä paikalliseen sosiaaliasiamieheen.

Kysymys kuuluu edelleen; miksi tämä laki tarvittiin?

Kettusvastine 15.3.2010

Maanantai 15.3.2010 klo 18:00 - Riitta Tynjä

HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUS

Raatihuoneenkatu 1

13100 HÄMEENLINNA

 

SELITYS             

Jyväskylän kaupunginhallituksen lausunnon johdosta Pekka Kettusen erorahaa koskevassa asiassa

Jyväskylän kaupunginvaltuusto päätti 15.1.2007, ettei se ryhdy perimään takaisin kaupunginjohtaja Pekka Kettuselle maksettuja erorahoja. Päätöstä perusteltiin mm. imagosyillä, oikeudenkäynnin lopputuloksen epävarmuudella, kohtuuttomilla perintäkuluilla, arviolla perinnän tuloksettomuudesta sekä sillä, että Kettunen oli osaltaan suorittanut sopimuksen velvoitteet. Näillä seikoilla ei ollut merkitystä, koska erokorvauksen maksaminen oli kumottu lainvastaisena ja päätös oli lainvoimainen. Näin totesi hallinto-oikeus 27.6.2008 (KH:n vastineessa päivämäärä väärin) ja korkein hallinto-oikeus 27.8.2009. Vaikka näissä oikeudenpäätöksissä ei olekaan suoranaista määräystä Jyväskylän kaupungille siitä, miten sen jatkossa tulisi toimia, on täysin loogista ja arkijärjen mukaista korjata lainvastainen päätös ja toimia laillisuuden mukaisesti ilman, että sellaiseen ulkoa käsin erikseen kehotetaan.

Koska valtuuston ja sen yksittäisten jäsenten tulee virkavastuulla huolellisesti hoitaa kaupungin ja kuntalaisten asioita, seuraa tästä velvollisuus yrittää hoitaa myös takaisinperintää, koska on lainvoimaisesti todettu, että noin muhkea sopimus entisen kaupunginjohtajan hyväksi on ollut perusteeton. Päätös on pitänyt sisällään johtopäätöksen, että kaupungin rahoja on perusteettomasti päätetty antaa Kettuselle, ja kenenkään toimivaltaan ei kuulu lahjoitella verovaroja. Jos takaisinperintää ei edes yritetä suorittaa näinkin mittavien summien kyseessä ollen, ei se ole yhteisten asioiden huolellista hoitoa vaan velvollisuuksien vastaista toimintaa tai laiminlyöntiä.

Kaupunki viittaa vastineessaan siihen, kuinka se on tilannut mittavat asiantuntijaselvitykset, jolla seikalla sen mielestä perustellusti voidaan osoittaa valittajien väitteet vääriksi. Kalliit asiantuntijalausunnot eivät kuitenkaan automaattisesti tee kaupungin päätöksiä oikeiksi ja laillisiksi.

16.11.2009 valtuustossa perusteltiin erorahojen perimättä jättämistä samoilla perusteilla kuin 15.1.2007. Ainoa uusi peruste oli ns. vanhentuminen, jota asiantuntijalausunnoissa kuitenkin tarkasteltiin kovin suppeasti. On kiistatonta, että valitusprosesseista johtuen Kettunen on ollut kaiken aikaa tietoinen perintäasian vireilläolosta.

Se, että kaupunki ei ole tyytynyt oikeuden päätöksiin, on johtanut ajan kulumiseen, johon vedoten kaupunki esittää saatavan vanhentuneen ja sillä perusteella esittää perinnästä luopumista. Vanhentuneeksi katsominen tällaisessa kokonaistilanteessa olisi täysin vastoin vanhentumisinstituution ja sitä koskevan lain tarkoitusta.

Olennaisin kysymys on 19.1.2004 tehty ja 9.2.2004 muutettu sopimus, joka on tehty ehdollisena ja jonka molemmat osapuolet ovat sellaisenaan hyväksyneet. Kun korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä 6.6.2006 on tullut lopullisesti todettua, että sopimusta koskeva päätös ei saa koskaan lainvoimaa, ei sopimus näin ollen sido kaupunkia. Tilanne, että kaupungin kassasta on maksettu 200 000 euroa ilman, että on olemassa asiaa koskeva lainvoimainen päätös, on kunnallishallinnossa kestämätön tilanne.

Tällaisessa ehdollisessa sopimuksessa, jossa on vielä tapahtunut toimivallan ylitys, on kyse niin ainutlaatuisesta kokonaisuudesta, että ei voida katsoa lainsäätäjän tarkoittaneen, että koko kunnallinen muutoksenhakumenettely ja valitusprosessi voidaan estää sillä, että muutoksenhaku kävisi tarkoituksettomaksi kolmen vuoden vanhentumisajan soveltamisen vuoksi.

Uudistan esitykseni, että Hämeenlinnan hallinto-oikeus kumoaisi Jyväskylän kaupunginvaltuuston päätöksen 16.11.2009 § 206, koska valtuusto on päätöstä tehdessään ylittänyt toimivaltansa.

Jyväskylässä 15. maaliskuuta 2010

Riitta Tynjä

JYVÄSKYLÄ

sosiaalityöntekijä

SKP:n kaupunginvaltuutettu

Tellervonkatu 14-16 B 16

40200 Jyväskylä

p. 0400- 164 689

riitta.tynja@pp.inet.fi

Kunnallisvalitus 20.12.2009

Sunnuntai 20.12.2009 klo 21:01 - Riitta Tynjä

Hämeenlinnan hallinto-oikeus
Raatihuoneenkatu 1, 13100 Hämeenlinna

KUNNALLISVALITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUGINVALTUUSTON PÄÄTÖKSESTÄ 16.11.2009 § 206 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KAUPUNGINJOHTAJA PEKKA KETTUSEN ERORAHAA KOSKEVASSA ASIASSA
   
Muutoksenhakijana: sosiaalityöntekijä Riitta Tynjä, Jyväskylän kaupungista, Tellervonkatu 14-16 B 16, 40200 Jyväskylä

Pyydän kunnioittavasti, että Hämeenlinnan hallinto-oikeus kumoaa edellä mainitun Jyväskylän kaupungin-valtuuston päätöksen 16.11.2009 § 206, koska valtuusto on päätöstä tehdessään ylittänyt toimivaltansa.

Perusteluna vaatimukselleni esitän seuraavaa:
Jyväskylän kaupunginhallitus päätti 19.1.2004 maksaa kaupunginjohtaja Pekka Kettuselle 200 000 euron erokorvauksen ja pani päätöksen toimeen mahdollisista valituksista huolimatta. Korkein hallinto-oikeus 16.6.2006 pysytti voimassa Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätöksen, jossa kaupunginhallituksen todet-tiin ylittäneen toimivaltansa päättäessään erokorvauksen maksamisesta.

Jyväskylän kaupunginvaltuusto päätti 15.1.2007, ettei se ryhdy perimään takaisin kaupunginjohtaja Pekka Kettuselle maksettuja erorahoja. Hämeenlinnan hallinto-oikeus katsoi valtuuston ylittäneen toimivaltansa, koska perinnästä luopumiselle ei esitetty sellaisia kunnan toimialaan liittyviä seikkoja, joiden perusteella kaupunki olisi voinut luopua perusteettomasti maksamansa erokorvauksen takaisinperinnästä. Korkein hallinto-oikeus 27.8.2009 pysytti hallinto-oikeuden päätöksen voimassa.

Sen sijaan, että kaupunki vetäisi oikeat johtopäätökset Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksistä ja ryhtyisi noudattamaan laillisuutta ja alkaisi periä ilman lainvoimaa maksetut 200 000 euron erorahat takaisin kaupungin kassaan, se niskuroi ja esittää toistamiseen, että erorahoja ei perittäisi takaisin, vaikka ylin oikeusaste on juuri todennut sellaisen päätöksen laittomaksi. Kaupunki jopa viittaa päätöksessään siihen, että KHO ei ole ratkaisussaan kumonnut erokorvauksen maksamista koskevaa sopimusta. Kyllä kaupungin pitäisi sanomattakin ymmärtää, mitä laittomaksi todetusta päätöksestä seuraa ja mihin toimenpiteisiin kaupungin tulee ryhtyä.

Kaupunginvaltuusto perusteli 15.1.2007 päätöstään mm. imagosyillä, oikeudenkäynnin lopputuloksen epävarmuudella, kohtuuttomilla perintäkuluilla, arviolla perinnän tuloksettomuudesta sekä sillä, että Kettunen oli osaltaan suorittanut sopimuksen velvoitteet. Näillä seikoilla ei kuitenkaan ollut merkitystä, koska erokorvauksen maksaminen oli kumottu lainvastaisena ja päätös oli lainvoimainen.

16.11.2009 valtuuston päätöksessä perusteluina tuodaan jälleen esiin kaupungin julkisuuskuva, kaupungin menestymismahdollisuus oikeudenkäynnissä sekä kulu –ja korvausriskin suuruus, siis samat seikat kuin edellisellä kerralla vain hieman toisin sanoin. Julkisuuskuvan osalta voidaan todeta, että sitä on vahingoit-tanut juuri kaupungin johdon syyllistyminen lainvastaisen ja kohtuuttoman ”kultaisen kädenpuristuksen” maksamiseen. Perinnän vaikeuksia puolestaan ei voi pitää perusteluna sille, että kaupunki ei millään tavalla edes halua yrittää periä saatavaa takaisin.

Ainoa uusi peruste on ns. vanhenemiskortin esiin tuominen.  Asiaa ei kuitenkaan ole vanhenemisen osalta tarkasteltu oikein ja riittävän laajasti.

Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 56§:n 4 momentin mukainen kolmen vuoden takaisinperintäaika ei tule kyseeseen, koska erorahan maksamisessa ei ole kyse palvelussuhteesta maksetusta palkasta.

Kyse ei voine olla myöskään velan vanhentumisesta annetun lain 4§:n yleissäännöksen mukaisesta kolmen vuoden vanhenemisajasta, vaan sanotun lain 8§:n 10 vuoden vanhentumisajasta, koska tällaisessa ehdollisessa sopimuksessa, jossa vielä on tapahtunut toimivallan ylitys, on kyse niin erityislaatuisesta kokonaisuudesta, ettei voida katsoa lainsäätäjän tarkoittaneen, että koko kunnallinen muutoksenhakumenettely ja valitusprosessi voidaan estää sillä, että muutoksenhaku kävisi tarkoituksettomaksi kolmen vuoden vanhentumisajan soveltamisen vuoksi.

Toisaalta kolmen vuoden vanhentumisajankin osalta tulee ottaa huomioon vanhentumisajan katkeaminen vanhentumislain 10 §:n 1 momentin 2 ja 3 kohdan perusteella. Kettunen on sopimuksen teosta lähtien tunnustanut sen ehdollisuuden ja tiennyt pitkän valitusprosessin ajan velan olemassa olon, josta hän on saanut muistutuksen valitusprosessin eri vaiheissa.

Kuntalaiset ovat käytettävissä olevien valitusprosessien avulla pyrkineet keskeyttämään julkisella toiminnalla, josta Kettunen on saanut tiedon, vanhentumisajan kulumisen, vaikka kaupungin virallisorganisaatio ei ole sitä tehnyt. Koska koko erorahasopimus on ollut ehdollinen ja edellyttänyt kaupungin taholta tällaisen poikkeuksellisen päätöksen lainvoimaisuutta, on kuntalaisten tekemien tätä asiaa koskevien valitusten katsottava samaistuvan kaupungin virallisorganisaation velan vanhentumisen keskeyttämistä merkitseviin toimiin ja näin ollen viime kädessä keskeyttäneen velan vanhentumisen.
Se, että kaupunki ei ole tyytynyt oikeuden päätöksiin, on johtanut ajan kulumiseen, johon vedoten nyt sitten kaupunki esittää saatavan vanhentuneen ja sillä perusteella esittää perinnästä luopumista. Vanhentuneeksi katsominen tällaisessa kokonaistilanteessa olisi täysin vastoin vanhentumisinstituution ja sitä koskevan lain tarkoitusta.
Kettusen taholta olisi, vieläpä kaupungin entisenä johtavana virkamiehenä, hyvän tavan vastaista ja arvo-tonta vedota kolmen vuoden vanhentumissääntöön, kun hän hyvin koko ajan on tiennyt sopimuksen poikkeuksellisuuden, lahjanluonteisuuden ja ehdollisuuden eli sen, että tarvitaan kaupungin taholta lainvoimainen päätös.

Kaupungin tilinpäätösten osaltakaan vastuuvapautta ei ole pätevästi voitu antaa laittomista toimista tai laiminlyönneistä, ei ainakaan ilman nimenomaista ja yksilöityä vastuusta vapauttamispäätöstä.

On myös huomattava, että kun kaupunki valitti 27.6.2008 Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätöksestä Korkeimpaan hallinto-oikeuteen, se ei perusteluissaan lainkaan viitannut asian vanhenemiseen, vaikka väitetty kolmen vuoden vanheneminen oli jo tuolloin laskennallisesti tapahtunut.

Olennaisin kysymys käsiteltävässä asiassa on kuitenkin se, että sopimus on alun alkujaan tehty ehdollisena ja sen sitovuus on kytketty sopimusta koskevan päätöksen lainvoimaisuuteen, jonka molemmat osapuolet ovat tienneet ja heidän on täytynyt myös ymmärtää sen merkitys käytännössä. Kuntaliiton lausunnossa 18.8.2006 analysoidaan muutettua sopimusta seuraavasti ”Alkuperäisen sopimuksen 6 kohdasta poistettiin raukeamisehto, joka oli sidottu päätöksen lainvoimaisuuteen. Näin ollen lähtökohtaisesti alkuperäisen sopimuksen 6 kohdasta poistettiin kaksi viimeistä virkettä, jotka molemmat liittyvät sopimuksen raukeamiseen. Sen sijaan sopimuksen sitovuutta koskevaa ehtoa ei poistettu, joten sopimuksen mukaisesti se sitoo molempia osapuolia sen jälkeen, kun sopimuksen hyväksymistä koskeva päätös on saanut lainvoiman.” Omassa oikaisuvaatimuksessaan Kettunen katsoo myös omalta kohdaltaan sopimuksen sitovuuden edellytykseksi sen, että kaupunginhallituksen päätös saa lainvoiman. KHO:n 6.6.2006 päätöksen perusteella tiedämme, että päätös ei koskaan saa lainvoimaa. Näin ollen väite siitä, että tehty sopimus sitoisi kaupunkia, on perusteeton.

Väite siitä, että erorahojen takaisinperiminen johtaisi siihen, että kaupunginjohtajan virka tulisi palauttaa Pekka Kettuselle ja/tai hänelle pitäisi maksaa saamatta jääneet palkat, on vailla pohjaa siitä syystä, että kaupunginjohtaja Pekka Kettunen on itse irtisanoutunut, ja tämä asia on hyväksytty 19.1.2004 kaupungin-hallituksessa erillisenä asiana, josta kukaan ei ole valittanut. Irtisanoutuminen on siis voimassa.

Kunnioittavasti
Jyväskylässä 20. päivänä joulukuuta 2009


Riitta Tynjä
JYVÄSKYLÄ
sosiaalityöntekijä
SKP:n kaupunginvaltuutettu
Tellervonkatu 14-16 B 16
40200 Jyväskylä
p . 0400- 164 689
riitta.tynja@pp.inet.fi

LIITTEET
Valtuuston päätös 16.11.2009 § 206 muutoksenhakuohjeineen ja valitusosoituksineen (nettitulosteet)
Riitta Tynjän eriävä mielipide
Sopimus 8.12.2003
Kaupunginhallituksen päätös 8.12.2003 § 503
Kaupunginhallituksen päätös 19.1.2004 § 26
Kaupunginhallituksen päätös 19.1.2004 § 29
Muutettu sopimus 9.2.2004

Katso myös lehdistötiedote 20.12.2009

Lepoa ja rauhaa

Maanantai 13.4.2009 klo 21:26 - Riitta Tynjä

Olin muutaman päivän mökillä maaseudun rauhassa. Ilman nettiyhteyttä ja juoksevaa vettä. Vanhaan suutarin mökkiin on sentään sähköt vedetty, joten  lämmintä oli, ja telkkariakin tuli töllöteltyä. Ehkä enemmän kuin tavallisesti. Arkenahan ehtii katsoa vain uutiset ja tärkeät asiaohjelmat. Nyt oli aikaa viihteellekin.

Miten rentouttavaa on, kun pääsee irti arjen rutiineista. Tyystin toisenlainen ympäristö katkaisee kiireen. Jo tietoisuus siitä, että auton nokka ei käänny kohden kaupunkia moneen päivään, saa Sinut rauhoittumaan. Olet tässä ja nyt. Ehdit myöhemmin taas hössöttää ihan tarpeeksi.

Miten mukavasti illalla ramasee ja uni tulee, kun on ollut päivän ulkona ja tehnyt ruumiillista työtä. Nyt tosin työvalikoima oli hieman yksipuolinen  -  pelkkää lumen lapiointia. Piti olla tarkkana, ettei saanut paikkojaan jumiin. Mutta jo muutaman viikon kuluttua pääsee maata rapsuttelemaan haravalla, kantamaan puita ja vettä saunalle, kuokkimaan maata erilaisille kylvöksille.

Tällaisille pidennetyille viikonlopuille ja lomille keräsin aiemmin mukaani tekemättömiä töitä: lukemattomia papereita, kirjoittamattomia juttuja sun muuta. Kunnes huomasin kantavani ne aina takaisin kaupunkiin samassa muodossa ja saavani tehtyä ne sitten vapaiden jälkeen.

Iän myötä ja kokemuksista oppien olen alkanut käyttää lepopäiviä (myös) lepäämiseen. Ehkäpä ne on oikeasti siihen tarkoitettukin. Tällaisia pääsiäisiä voisi mielestäni olla vuoden mittaan säännöllisin väliajoin.

Sanotaan, että meidän ikäpolvemme /naiset/ tietynluonteiset ihmiset ovat liian tunnollisia, eivätkä osaa rentoutua ja nauttia elämästä. Stressaamme tekemättömillä töillä, vaikka tiedämme, että työt eivät tekemällä lopu. Odotamme, että joskus pääsemme nauttimaan raadantamme hedelmistä. SITKU- elämässäkö?

Olen viime aikoina useissa eri yhteyksissä törmännyt sanontaan ”ihmisen pitäisi olla enemmän armollinen itselleen”. Se kuulostaa hyvältä ja järkevältä. Kun ihminen ajattelee ja huomioi itseään, hän ei suinkaan ole itsekäs, vaan päinvastoin. Jos et rakasta itseäsi niin, että pitäisit huolta omasta hyvinvoinnistasi, kuinka voit sitä tehdä muille? Oma hyvinvointi heijastelee myös ympäristöön. Yltiöpäinen narsismi ja muista piittaamaton itsekkyys ovat asia erikseen.

Se, että on armollinen itselleen, ei mielestäni tarkoita luopumista asettamistaan tavoitteista, kaiken heittämistä lössiksi. Kyse on asenteesta. Kuinka kuoleman vakavasti johonkin asiaan suhtaudumme. Ehkä joskus on tarpeen tarkistaa omia tavoitteita suuntaan jos toiseen.

Uutta blogia aloittaessani asetin tavoitteekseni kirjoittaa tänne kerran viikossa. Tavoitteeni ei ole toteutunut. En silti luovu tavoitteestani. Mutta yritän olla armollisempi itselleni.

 

Käytännön ilmastoteko - ei parkkihallille

Keskiviikko 25.3.2009 klo 18:00 - Riitta Tynjä

Yksityisautoilu on yksi pahimpia ongelmia ilmaston lämpenemisessä. Jyväskylän tulisi lopettaa ilmastostrategiapapereiden kanssa puuhastelu ja käytännön teoin edistää kestävää kehitystä. Parkkihallin sijaan on kehitettävä joukkoliikennettä ja tehtävä siitä todellinen vaihtoehto.

On irvokasta, että Vapaudenkatu aiotaan sumputtaa parkkihallin sisäänmeno- ja ulostuloluiskilla. Näin vaikeutetaan joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen sujumista.

Parkkihallin rakentamista on perusteltu keskustan uuden liikekeskuksen vaatimuksilla. Mutta keskustassa on jo seitsemän parkkihallia ja yhtä paraikaa laajennetaan!

Rakennuttajat vaativat, että parkkihalleista on oltava sisäinen kulkuyhteys kaupallisiin tiloihin. Ehkä omalla autolla on päästävä ostoshyllyjenkin viereen. Onko meidän kuitenkaan suostuttava kaikkeen?

Valtuutettujen tulisi nähdä päätöstensä vaikutukset laajasti. Kansanterveyden nimissä, ylipainon uhatessa väestöä, olisi syytä suosia ratkaisuja, jotka pakottavat ihmiset kävelemään. Sitä paitsi monet ovat valmiit jättämään autonsa kauemmaksikin ja kävelemään pidemmälti.

Parkkihallihanke kytkeytyy visioon, jossa virkamiehet kaavailevat ydinkeskustaan maanalaista maailmaa. Sellaisen on tähän mennessä kyennyt rakentamaan vain Helsinki. Jyväskylä kuulemma kirii nopeasti perässä ohittaen mm. Oulun ja Tampereen.

Jos meidän on tarpeen kilpailla muiden kaupunkien kanssa, niin kilpaillaan sillä, että peruspalvelumme ovat paremmassa kunnossa kuin vertailukaupungeissa! Maanalaiset, kauppakeskukset ja parkkihallit ovat toisarvoisia, jos ihmisillä ei ole rahaa edes bussilippuun, jotta pääsisi käymään Ruokapankissa.

Keskusteluissa kuntalaisten kanssa nousee esiin epäilys, ovatko kansa ja päättäjien enemmistö jälleen kerran eri mieltä. Kumpi on oikeassa ja olisiko jo aika vaihtaa niistä toinen?

Työelämä tarvitsee muutoksia

Sunnuntai 8.3.2009 klo 13:40 - Riitta Tynjä

Viime viikkojen keskustelut, kannanotot ja vaatimukset jopa yleislakosta henkivät mielestäni siitä, että suomalaisessa työelämässä voidaan pahoin. Ihmiset vastustavat laajamittaisesti eläkeiän nostoa, koska kokevat jaksamisensa jo nyt olevan äärirajoilla. Niin työntekijäjärjestöt kuin oppositiopuolueetkin myöntävät kyllä olevansa hallituksen kanssa samaa mieltä siitä, että suomalaisten työuria tulisi pidentää.

Lienenkö luokkapetturi, mutta olen arkkiatri Risto Pelkosen (Ksml  8.3.09) lailla kyllästynyt poliittiseen jankkaamiseen eläkeiän nostamisesta. Minusta meidän pitäisi nyt nostaa kissa pöydälle ja ryhtyä laajamittaisesti tarkastelemaan, miksi ihmiset väsyvät työssään. Ja sitten sille asialle on tehtävä erilaisia toimenpiteitä ja pian!

Jos iso osa ihmisistä vastustaa eläkeiän nostoa sen takia, ettei usko jaksavansa työssä niin kauan, niin mikä meidän työelämässämme oikein on pielessä? Ehdotankin yleislakon sijasta kaikille suomalaisille suunnattua kyselyä siitä, mitä työssä pitäisi muuttua ja miten, jotta jaksaisi työelämässä pidempään.

Pelkosen mukaan yksi suomalaisten työssä väsähtämisen syistä on huono johtaminen. Samaa mieltä! Jos ei koe hallitsevansa työtään eikä voi vaikuttaa sen sisältöön, työmotivaatio ja työssä viihtyminen laskevat ja vaikuttavat jaksamiseen.

Etenkin pienten lasten vanhemmilla on vaikeuksia työn ja perheen yhteensovittamisessa. Meillä ei ole riittävästi vaihtoehtoja, jotka mahdollistaisivat osa-aikaista työtä tai muunlaisia työaikajoustoja pikkulasten vanhemmille. Taloudellisesti nykyiset vaihtoehtoehdot eivät ole monellekaan todellisia vaihtoehtoja. Eri syistä moni haluaisi tehdä osa-aikatyötä, mutta siitä saatavalla rahalla ei yksinkertaisesti elä.

Suomalaisessa yhteiskunnassa moni asia on kovin mustavalkoinen ja kaavamainen. Työelämässä ollaan joko täyspäiväisesti tai sitten ei ollenkaan. Molemmat vaihtoehdot tuottavat omanlaisiaan ongelmia.

Eikö työtä voisi jakaa tasaisemmin? Suomessa siirryttiin 60-luvun lopulla 40-tuntiseen työviikkoon. Olisiko jo aika siirtyä 30-tuntiseen työviikkoon? Työn tuottavuuden kasvu kyllä mahdollistaisi sen. Yleinen työajan lyhentäminen olisi hyvä keino jakaa työtä ja tuloja tasaisemmin. Se voisi olla myös yksi keino auttaa työssä jaksamisessa.

Työn liiallinen määrä, työn fyysinen ja psyykkinen raskaus, autoritaarinen johtamiskulttuuri, huono tiedonkulku, heikot vaikuttamismahdollisuudet, työyhteisön huono työilmapiiri – siinä muutamia seikkoja, joita työelämäkeskusteluissa on noussut esille. Erilaisista syistä (sairaus, ikääntyminen) johtuva työkyvyn heikkeneminen tulisi huomioida paremmin töitä organisoitaessa. Nythän tilanne on usein se, että ihminen ei jää tarvitsemalleen sairauslomalle joko siksi, että ei halua töittensä kaatuvan työkavereitten niskaan tai siksi, että pelkää olevansa sen takia ensimmäisenä pois potkittavien joukossa.

Oltuani seitsemän vuotta sitten uupumisen takia pitkähköllä sairaslomalla olen pyrkinyt kehittelemään erilaisia selviytymisstrategioita työhöni. Yhden vuoden olin osa-aikalisällä. Oli ihanaa tulla joka toinen viikko töihin iloisena ja energisenä! Kahdella puolen vuoden vuorotteluvapaalla olen vetänyt henkeä jaksaakseni taas. Ja nyt tavoitteenani on jäädä osaeläkkeelle, kun täytän 58 vuotta kesällä 2010. Olisin töissä 60 % nykyisestä työajastani kunnes varsinainen eläkeikä tulee täyteen vuonna 2015. Ellei hallitus sitten romuta näitä suunnitelmiani!

Niin – ja ellei sosiaalityön tarve ole tuohon mennessä Jyväskylässä vähentynyt (?), niin 40 % työstäni ei saa langeta jo muutenkin ylityöllistettyjen työkavereiden niskaan vaan sitä tekemään on palkattava uusi työntekijä!

Koska olemme palkoistamme maksaneet tulevaa eläkettämme, on kohtuullista kyetä jäämään ansaituille eläkkeelle siinä kunnossa, että voisi vielä nauttia niistä eläkepäivistäkin täysin siemauksin! 

Eläkkeelle entistä vanhempana

Lauantai 28.2.2009 klo 20:00 - Riitta Tynjä

Maan hallitus julkisti kuluneella viikolla esityksensä eläkeiän nostamisesta 63 vuodesta 65 vuoteen. Asiasta nousi mahdoton metakka. Eikä syyttä. Hallitus teki esityksensä isännän elkein unohtaen tyystin sopimusyhteiskunnan pelisäännöt.

Kun ensimmäisen kerran kuulin hallituksen esityksestä, aloin paniikinomaisesti laskea, mitä esitys omalla kohdallani merkitsee. Nykyjärjestelmän mukaan jään eläkkeelle 63-vuotiaana elokuussa 2015. Hallituksen esitys merkitsee eläkeikäni nousua vuodesta 2011 alkaen 2kk/vuosi. Tämän mukaan eläkeikäni nousee 10 kuukaudella. Ensimmäiset ajatukseni olivat: Kuinka jaksan sinnitellä vielä miltei vuoden lisää siitä, mitä nyt pitäisi?

Luulen, että moni muu kaltaiseni tuntee vihaa hallituksen törkeää menettelyä kohtaan, mutta ennen kaikkea sitä kohtaan, ettei hallitus esitä mitään keinoja, miten työelämässä jaksettaisiin paremmin. Onhan nytkin ollut mahdollista työskennellä vielä 63 ikävuoden jälkeen. Kuinka moni lie niin tehnyt? Tietääkseni eläkkeelle jäädään jo alle 63-vuotiaana hyvin suuressa määrin.

Ymmärrän, että eliniän ja hyvinvoinnin nousemisen myötä työtä voisi tehdä pidempään. Mutta jos työelämän ongelmille ei tehdä mitään, niin eihän sellainen pakolla onnistu. Mielestäni nyt on aika käydä keskustelua ja tehdä ehdotuksia ja päätöksiä työelämän inhimillistämiseksi.

Muistan kuinka 70-luvulla nuorena sosiaalityöntekijänä ihmettelin, miksi muutamalla vanhemmalla kollegalla oli hoidettavanaan pienempi vastuualue kuin muilla. Silloin se tuntui epäreilulta, mutta nyt ymmärrän ja hyväksyn sen vallan hyvin. Kyllähän minä nuorena työntekijänä jaksoin työni ihan hyvin. Pienistä lapsista huolimatta työn ja perheen yhteensovittaminen sujui. Silloin sai tarvittaessa kodinhoitajan sairaiden lasten luo, mikä lienee nykyään täyttä utopiaa. Jos näillä vanhoilla konsteilla ihmiset jaksaisivat paremmin ja pidempään työelämässä, niin ne kannattaisi ottaa käyttöön.

Pidän työstäni. Tein välillä muutaman vuoden muita töitä, mutta palasin takaisin. Hallinnollisiin tehtäviin tai projekteihin en koskaan ole kokenut mielenkiintoa, sillä haluan tehdä työtä ihmisten kanssa. Koen perussosiaalityön omakseni, koska se antaa jatkuvia haasteita. Mutta tähän sisältyy myös sudenkuoppa: on osattava asettaa rajat työlleen, jotta ei uuvu. Tämän olen kantapään kautta oppinut.

Yhteiskunta on monimutkaistunut, enkä enää aina pysty neuvomaan asiakastani. Ikäväkseni joudun liian usein ohjaamaan asiakkaani toiselle luukulle, koska asiat on pilkottu eri sektoreille. Nyt kun olen itse 30 vuotta vanhempi, en jaksaisi enää näin suurta määrää entistä monimutkaisempia asioita. En pysty tekemään kunnolla ja se stressaa minua.

Oma toiveeni on, että voisin tehdä nykyistä työtäni, mutta – please - pienemmällä asiakasmäärällä! Ja niin, että aikaa ja voimia olisi myös työn sisällölliseen kehittämiseen.
Silloin saattaisin työskennellä ilomielin vielä 65-vuotiaanakin.

Solidaarisuutta, hyvä ay-liike!

Tiistai 17.2.2009 klo 16:39 - Riitta Tynjä

Yhteiskunnassamme on laajasti tunnustettu se tosiasia, että vähimmäisturvan taso on liian alhainen. Viimeisten 15 vuoden aikana perusturvaetuuksien taso on laskenut 20-30 % suhteessa ansiotasoon. Itse törmään sosiaalityöntekijän työssäni alati kasvaviin ongelmiin, joita riittämättömän sosiaaliturvan varassa kitkuttelu ihmisille aiheuttaa. En ole ainoa, jonka mielestä asiantilan korjaamiseksi tarvitaan tekoja. 

SATA-komitean esitykset eivät tuo ratkaisua tähän perusongelmaan. Esimerkiksi, kun lapsilisä otetaan tulona huomioon toimeentulotuessa, ei sen sitominen kuluttajaindeksiin auta kaikkein köyhimpiä lainkaan. Lapsilisähän maksetaan verottomana niin köyhille kuin rikkaille.

Mikäli toimeentulotuen ja muun vähimmäisturvan tasoon ei tule riittävää korotusta, ei maksatuksen siirtäminen Kelalle paranna nykyisten köyhien asemaa sentin vertaa. Mutta jos etuuksia nostettaisiin tuntuvasti, olisi keskustelu "oikeasta" käsittelypaikasta tarpeeton. Toimeentulotulotuki olisi alkuperäisen ajatuksensa mukaisesti vain tilapäiseen tarpeeseen tarkoitettu tuki. Nythän esimerkiksi pitkäaikaistyöttömän on jaksettava hakea oikeuksiaan sekä Kelalta että sosiaalitoimistosta.

Heikki Hiilamo, yksi Sata-komitean jäsenistä on puhunut (HS 14.2.09) osuvasti rautaportista, jolla köyhien suhteellisen aseman parantaminen on tehty mahdottomaksi. Rautaportti muodostuu siitä kytköksestä, että peruspäivärahaa ei voida korottaa ilman ansiosidonnaisten päivärahojen samanaikaista korotusta. Poliittiset päätöksentekijät pitävät tätä kokonaisuutta liian kalliina. Lopputulos on, että peruspäivärahaa ei nosteta.

Mielestäni perusturvan tasoa on mahdollista nostaa. Keinot sopimusten muuttamiseen löytyvät, jos tahtoa löytyy. Ay-liikkeen johdon olisi ajateltava työttömien laajaa kenttää eikä vain omia jäseniään. Tiedän, etten ole ainoa ay-liikkeen jäsen, joka on valmis hyväksymään minimipäivärahojen tuntuvan noston ilman ansiosidonnaisten etuuksien nostoa.

Perusturvan tuntuva parantaminen on myös ay-liikkeen etu. Se pakottaisi työnantajat nostamaan alimpia riistopalkkoja. Nykyisin monen ansiot jäävät alle köyhyysrajan. Tätä väkeä ei ay-liike ole juurikaan kyennyt houkuttelemaan jäseneksi. Jos ay-liike ottaisi tosissaan roolinsa työntekijöiden etujen puolustajana, - mikä merkitsee samalla roolia yhteiskunnallisena uudistajana ja köyhien puolustajana - sen jäsenmäärä kääntyisi nousuun. Siitä olen Sata-varma! 

Tuliko tuluskukkaroa?

Tiistai 10.2.2009 klo 17:53 - Riitta Tynjä

Vuosi sitten keväällä asetettu Sata-komitea sai vaatimattomaksi tehtäväkseen sosiaaliturvan uudistamisen. Vuosikymmenten saatossa suomalainen sosiaaliturvajärjestelmä on muodostunut sekavaksi viidakoksi, jossa edes alan ammattilaiset eivät oikein osaa suunnistaa. Yksinkertaistaminen on enemmän kuin tarpeen. Myös vähimmäisturvan tason reipas nostaminen saa kansalaisten varauksettoman tuen. 

Mutta kun komitean työlle asetettiin reunaehdoksi ns. kustannusneutraalisuuden vaatimus, oli työ jo alkulähtökohdiltaan tuhoon tuomittu. Perustellut esitykset vähimmäisturvan tason nostamisesta olisivat vaatineet joidenkin muiden etuuksien heikentämistä. Kaikkein suurimpien ansiosidonnaisten etuuksien leikkaaminen olisi ehkä moraalisesti oikein, mutta se ei toisi kassaan kylliksi rahaa minimietuuksien nostamiseen riittävälle tasolle. Näitä minimiturvalla kituuttajia kun on niin paljon.

Kun komitean tavoitteena on köyhyyden poistaminen, vaatii sen toteuttaminen tällaisen kustannusneutraalisuuden vaatimuksen heittämistä romukoppaan. Tai ainakin sen tarkastelemista laajemmin koko yhteiskunnan mittakaavassa. Sanotaanhan edelleen, että Suomi on rikkaampi kuin koskaan. Nämä rikkaudet vain ovat yksissä taskuissa. Ja tästä asiasta ei Sata-komitea sanonut halaistua sanaa.

Poliittisessa päätöksenteossa on tapana nähdä asiat kovin putkinäköisesti. Puhumme kyllä kauniita korulauseita ennalta ehkäisystä ja kokonaisuuden huomioimisesta. Mutta mitäpä ovat ne konkreettiset teot?

Mitä ovat olleet hallituksen elvytystoimet? Kela-maksujen poistaminen työnantajilta, mikä rapauttaa perusturvan rahoituspohjan täysin. Verohelpotukset ja kehotukset entistä aktiivisempaan kuluttamiseen niille, joilla vielä on sitä työtä, ruokaa ja asunto. Sen sijaan, että parannettaisiin pienituloisimpien tilannetta korottamalla reilusti toimeentulotukea, työmarkkinatukea, pienimpiä sairaus- ja vanhempainrahoja, opintotukia ja eläkkeitä. Tämä olisi parasta elvytystä. Nämä rahat menisivät välittömään kulutukseen; ruokaan ja asumiseen. Minimiturvalla kituuttavat eivät laita rahaa sukanvarteen, osta osakkeita tai lennä etelään.

Liikkeelle voisi lähteä vaikkapa niin, että lopetetaan minimisosiaaliturvaetuuksien verotus. Tällä toimella loppuisi se byrokratian pyöritys, jossa sosiaaliturvan varassa elävä ihminen joutuu verotuksen takia myös toimeentulotukiluukulle. Meillä pitkään sosiaalialalla työskennelleillä on sellaista kokemuksen tuomaa viisautta, jota kannattaisi kuunnella.

Vuorotteluvapaalta virkeänä töihin?

Sunnuntai 1.2.2009 klo 0:01 - Riitta Tynjä

Olen ollut nelisen viikkoa töissä puolen vuoden vuorotteluvapaani jälkeen. Kun kuulin jokin aika sitten sanottavan, että "Riitta on töissä intoa täynnä, koska on palannut vuorotteluvapaalta", jäin ihmettelemään; kenestä mahtoikaan olla kyse? Vai oliko kyseessä jokin hirtehishumoristinen vitsi? 

Ai niin; vuorotteluvapaallahan olin päässyt irti töistä ja levännyt. Tästä oletetaan seuraavan, että minun pitäisi nyt olla töissä tarmoa täynnä. Ainakin jonkin aikaa. Kuinka minä sen olin voinut unohtaa?  - Mutta miksi en tunne oloani levänneeksi?

Tahti työelämässä on kovaa ja vie mehut ihmisestä. Jatkuvissa muutoksissa mukana pysyminen on nuoremmillakin vaikeaa - saati sitten tässä iässä. Asiat, jotka työssä stressasivat ennen vuorotteluvapaalle jäämistä, eivät olleet sinä aikana minnekään häipyneet.

Lomat ja uudet vapaat ovat vielä aikojen päässä. Mikä neuvoksi?

Ei taida auttaa itku eikä hammasten kiristys vaan on ryhdyttävä tuumasta toimeen -  omalta osaltaan vaikuttamaan siihen, että työelämästä tulisi inhimillisempi. Yksin ei kukaan voi muutosta tehdä ja siksi kutsunkin kaikkia mukaan näihin talkoisiin.